Merkkivaatteet jakavat ihmisiä?

Nykynuorilla näkee usein päällään ties millaisia vaatteita, mutta suurimmassa osassa niistä on suuri logo. Esimerkiksi Hollister, Abercrombie & Fitch, Guess, Tommy Hilfiger, Lyle & Scott, ynnä muut suositut vaatemerkit, joita myydään erilaisissa kaupoissa ympäri maailmaa.

Vielä muutamia vuosi sitten osasta näistä vaatemerkeistä ei oltu koskaan Suomessa kuultukaan, mutta nykynuorien on lähes pakko omistaa jonkunlainen ’massatuote’ – tai siltä se on ainakin ruvennut vaikuttamaan pikkuhiljaa. Kuitenkin, kun ruvetaan vertaamaan näitä merkkivaatteita ja vaatteita, joissa tätä hienoa logoa ei ole, ovat lähes samanlaisia. Niiden alkuperämaa saattaa olla sama, eikä niiden kustannukset juurikaan eroa toisistaan. Kuitenkin yksi pieni asia määrää niiden hinnassa olevan eron, logo. Kun tavallinen kaupasta ostettu t-paita saattaa maksaa 5 euroa, niin lähes identtinen t-paita, mutta jossa onkin logo, maksaakin 50 euroa. 

On siis käynyt mielessä, että miksi nuoret – ja hieman vanhemmatkin – ostavat kyseisiä vaatteita, kun saisivat yhtä hyviä tuotteita reilusti halvemmalla? Onko merkkivaatteet vain niin ’cool-juttu’ että ne on pakko omistaa tai ei voi kuulua porukkaan? Nykynuorilla tuntuu olevan kamalan suuri paine sen kanssa, että mitä jos onkin erilainen? Voiko silti kuulua porukkaan, vaikkei omistaisikaan hienoa Guessin rannekelloa tai Ted Bakerin laukkua. 

Joskus nuoret hylkäävät toisen sen vuoksi, ettei hänellä ole varaa laittaa montaa sataa euroa vaatteisiin kuukausittain. Tavalliset vaatteet ovat liian arkisia ja halpoja, jotta varakkaamman perheen lapsi voisi käyttää niitä. Olen itse törmännyt henkilöihin, jotka haluavat kaikkea kallista ”koska kavereillakin on.” Tällöin nuoret vain olettavat, että he saavat vanhemmiltaan rahaa joka kerta, kun he haluavat 50 euroa maksavan t-paidan tai 150 euroa maksavan hupparin. He harvoin jäävät ajattelemaan, että aivan yhtä hyvin he voisivat ostaa 15 euroa maksavan hupparin, joka olisi muuten samanlainen, mutta siitä vain puuttuisi Hollisterin tai muun vastaavan merkkituotteen logon.

Mielestäni nuorten pitäisi ajatella vanhempiaankin siinä tilanteessa, kun he rupeavat pyytämään rahaa kalliisiin vaatteisiin ja koruihin, vaikka he todellisuudessa pärjäisivätkin halvemmillakin vaatteilla. Sillä ei halpa tarkoita joka tilanteessa huonoa. Ja vaikka usein kuulee nuorten näsäviisastelevan vanhemmilleen, että rahahan kasvaa puussa, koska raha on tehty paperista ja niin edelleen, niin mikäli he haluavat kalliita merkkivaatteita, niin hankkisivat rahansa niihin itse. Se saattaisi saada heidätkin arvostamaan rahaa, eivätkä he käyttäisi sitä ylettömästi.